Ma-Pe: 7-16 | Savikontie 21, 82500 Kitee | [email protected] |

Sähköasennus Mirotex Oy

Rekry

Työnantaja, jolla on katse tulevaisuudessa

Meillä Mirotexilla vallitsee hyvä ja kehitysmyönteinen ilmapiiri. Kaikki meidän parikymmentä sähköalan asiantuntijaamme ovat alalle kouluttautuneita, ja motivoituneita oppimaan koko ajan lisää kehittyvän teknologian mukana. Joukkomme pitää yhtä vaikka työskentely tapahtuu itsenäisesti tai työpareittain eri työmailla jopa ympäri Suomen. Viestiryhmämme piippaa kuulumisia ja kuvia kohteista sekä puhelimen päässä on aina joku, jolta kysyä tukea haasteen kohdatessa.

Työnantajana olemme joustava. Se näkyy esimerkiksi erilaisina työskentelymahdollisuuksina ja työntekijöiden toiveiden kuulemisena. Kanssamme tehtävä työsopimus voi olla muutakin kuin yleisin vakituinen sopimus, meillä voi työskennellä myös tunti-, projekti- ja alihankintasopimuksilla. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä niin keskustellaan vaihtoehdoista.

Olemme nykyaikainen ja nuorekas, innostunut porukka. Meillä työnkuvaasi pääset vaikuttamaan omien vahvuuksien ja mielenkiintojen mukaan, sekä toimimaan monipuolisten projektien ja vaihtuvien työtehtävien parissa, tylsää ei tule. Uusia kokemuksia janoavilla on mahdollisuus päästä asennustöihin jopa ulkomaita myöten. Onnistuneen lopputuloksen ja työn mielekkyyden varmistamiseksi tarjoamme aina kunnon työvälineet, turvavarusteet ja asianmukaiset työvaatteet.

Kuulostaako kiinnostavalta?
Hae mukaan joukkoomme.

Oletko aidosti alasta kiinnostunut sähkö-/ automaatio- tai kunnossapidon ammattilainen? Kaipaatko joustavia työmahdollisuuksia kehittävässä porukassa? Haemme jatkuvasti itsenäiseen työhön kykeneviä tekijöitä kasvavan yrityksemme huumorintajuiseen työyhteisöön. Me Mirotexilla tarjoamme monipuolisen työnkuvan lisäksi hyvän työilmapiirin, huumorintajuiset työkaverit, etuja hyvinvointiin sekä laadukkaat työvälineet ja -vaatteet.

Jätä avoin hakemus tai soita Kimmolle, puh. 041 4335 593 [email protected]

Ota yhteyttä